blogit.Kaleva.fi 1.2.2018
MISSÄ MENNÄÄN MIHIN MENNÄÄN - kuntaliitokseen valmistauduttiin liitoskunnissa suurena
mahdollisuutenaMoni kokeneempi – siis ryhmien toimivan yhteistyön nähnyt – valtuutettu ja viranhaltija ihmetteli jo viime kaudella Oulun valtuuston työtapoja ja ilmapiiriä. Tammikuun kokouksen puhe kanta-Oulusta ja ”kuoleman laaksoista” oli lajissaan pohjanoteerauksia.
Lehtikirjoituksissa ja muussa esiintymisessä on myös menty pitkälle. Kuntaliitosta on syytetty milloin pankkien, postien, TE-toimistojen ja milloin poliisilaitosten lakkautuksista. Valtuutettu haluaa kirjoittaa kaupungin ”paskaojasta”. Tästäkö lopulta nousee valtuuston joskus jopa rähisevä puhe?
Kuntaliitokseen valmistauduttiin liitoskunnissa suurena mahdollisuutena. Tehtiin mm. isoja koulujen rakentamispäätöksiä, koska oltiin saamassa koko Oulu maksajaksi. Ensimmäisessä 17 hengen ylisuuren kaupunginhallituksen budjettiriihessä 2012 tehtiin mm. esityksiä jopa Kiimingin lakkauttaman Jäälin terveyskeskuksen palauttamisesta.
Ensin palautusta esitti kiiminkiläinen, sitten haukiputaalainen, toinen kiiminkiläinen lopulta myös oulunsalolainen. Muutaman hallituksen ja valtuuston kokouksen jälkeen näki, että oltiin siirrytty yhteistyöpolitiikasta kyläpolitiikkaan. Liitoskuntien asukkaiden verot laskivat, mutta pian kuitenkin kaupungin työllisyys- ja samalla taloustilanne huonontuivat. Edelleen liitokselta haluttiin lisää etuja.
Vuosia valtakunnallisessa kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmässä työskennellessäni kuulin liitosselvitysten alkaessa jyväskyläläisiltä liitoksen kokeneilta kollegoilta varoituksen siitä, ”… että tilanne päätösten teossa ei tule olemaan normaali kahteen valtuustokauteen”.
Kerroin jyväskyläläisten arvion tammikuun valtuuston ylipitkän kokouksen aikana joillekin konsensus-kulttuurin aikaisille kumppanivaltuutetuille. Olin jo aikaisemmin saanut valtuuston ulkopuolisiltakin palautetta, että kaksikaan valtuustokautta ei riitä.
”Reuna-alueita” pitää tietenkin osata kuunnella pienissäkin asioissa nykyistä paremmin, vaikka Oulun ilmapiirin puheilla pilaaminen ei sittenkään lopu. Siihen eivät osallistu vain ronskit populistit vaan useat hallituspuolueiden valtuutetut.
Presidentin vaaleissa suomalaiset olivat realisteja ja ehdokkaiden puheet kohtuullisen asiallisia, mitä nyt parin ehdokkaan Eu- ja muut kiihotusyritykset. Globaaleilla isoilla kysymyksillä ei leikitelty.
Mitä on odotettavissa maakuntamallilta? Onko kansalaisille syötetty ylenmääräisiä odotuksia, vaikka valmistelu on hoidettu ilman kaikkien ryhmien poliittista yhteistyötä, komiteoineen ja monipuolisine kokeiluineen? Voidaanko muuten kuin realismilla lopulla varmistaa maakuntien päätöksenteon säällinen ilmapiiri.
Oulussa pitäisi monien päättäjien viimein ruveta ymmärtämään kaupunki laajemmin, keskeisenä paljon työtä vaativana kansallisena, monipuolisena toimijana. Rakennetaan uutta Oulua paremmin presidentinkin korostaman luottamuksen pohjalta. Oulun pitää ja se voi tuottaa hyötyä koko Suomelle ja on takuu Pohjois-Suomen asemalle ja kehitykselle.
Toivottavasti ilmapiiri ei palaa 1970-luvulle. Silloin teiniliiton kokouksia keskeytettiin, jos esitystä kannattikin ”väärä” puolue.