julkaistu Kalevassa: "Oulun seutu tarvitsee selkeämpiä näköaloja", puheenvuoroja 2007
Kaupunkipolitiikan pohdintaa jo vuodelta 2007;
- miksi Oulun toteutunut poikkeuksellinen kehitys ja sen turvaaminen ei riittävästi kiinnostanut koko seutukuntaa? Uranuurtajan asema olisi ollut vallattavissa etenemällä parempaan alueelliseen hallintoon kuin raskaat maakuntamallit
"Suomen myönteisiin alue- ja teknologiakehityksen mielikuviin on poikkeuksetta liitetty Oulun malli. Oulun tapaa toimia on jäljitelty laajasti muualla. Miltä näyttää tulevaisuus? Kysymyksiä on syytä esittää nyt nousukautena ja työvoiman nopeutuvan eläköitymisen aikana.
Miten takaamme kehityksen? Säilyttääkö seutu kansainvälisesti arvostetun edelläkävijän asemansa? Olemmeko ymmärtäneet muita paremmin uudet haasteet? Onko Oululla jatkossa valtakunnallista ja Barentsin veturin roolia? Onko meillä dynamiikkaa, siihen tarvittavaa julkisen ja yksityisen sektorin poikkeuksellista, ennakkoluulotonta yhteistyökykyä?
Suomessa on pitkään haettu ratkaisuja peruspalvelujen turvaamiseksi. Esimerkik-si Kuntaliitossa 2002 kaikki merkittävät puolueet asettivat tavoitteekseen valtakun-nallisen peruspalveluohjelman ja -budjetin laatimisen. Lipposen hallitus toteutti 2001-02 merkittävän kansallisen terveydenhuollon hankkeen. Sen pohjalta tehtiin periaatepäätös terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi.
16 kaupunkiseudun suunnitelmat ovat valtioneuvoston, Kuntaliiton ja muiden asiantuntijoiden arvioitavina. Nähtävissä on, että ei edes edistyneen seutuyhteistyön ”pioneerialueilta” – kuten Oulun seudulta – ole esitetty valtakunnallisesti kaivattua uutta kokonaisnäkemystä, ei uusia kunnianhimoisia harppauksia eteenpäin.
2006 aloitettujen kuntien kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta Oululla ei ole ollut edes mahdollista, esittää innovatiivista yhteistoimintamallia. Tosin tehty päätös seudun yhteisestä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueselvityksestä on haastava. Toisaalta sen voi tulkita tukeutumiseksi sektorikohtaisiin perinteisiin keinoihin, joiden pohjaselvityksiä on tehty jo vuosia.
Esimerkki uudesta avauksesta on Pauli Saapungin esitys Oulunmaan maakunnasta. Nimiajatuksen takana on syvempää analyysia kaupunkiseutumme merkityksestä ja tunnettuudesta. Oulunmaa nimitys voisi kylläkin sopia paremmin Perämerenkaarelle, vahvalle teolliselle osaamiskaarellemme.
Oulun päättäjien, viranhaltijoiden, yritysten ja muiden toimijoiden puolelta kaupunkiseudun yhteisen tahtotilan syntymistä on tavoiteltu paljon nykyistä selkeämpänä. Tilannetta on jopa hämmentävä, sillä maakuntayhteistyön rinnalla virallisellakin seutuyhteistyöllä on yli 20 vuoden tausta ja sen konkreettiset saavutukset ovat jo hyvä pohja etenemiselle.
Valtakunnallisia seudullisia ratkaisuyrityksiä on ollut tarjolla pitkään. Esimerkki 90-luvulta on Oulusta mallin saanut osaamiskeskusohjelma sekä noin 40 kaupunkiseutua koskeva aluekeskusohjelma. Seudun kokemusten pohjalta olisi vastuullista jatkaa kohti asukkaita palvelevia ”rajattomia palveluja”.
Kunta-uudistuksen taustalla on huoli siitä pystyykö monikaan Suomen neljästäsadasta kunnasta vastaamaan kansalaisten moninaisiin tarpeisiin – nyt, vuonna 2015 ja 2025. Tulevaisuus ratkaistaan tämän päivän päätöksillä. Pitkäjännitteisyyteen velvoittaa 2012 ulottuva kunta- ja palvelurakennetta uudistava puitelakikin.
Oulun seudun asukkailla on oikeus ihmetellä mitä puhutussa ”vuosisadan uudistuksessa” on saatu aikaan.
Julkisuudessa ei riittävästi korostu se, että kunnat vastaavat kahdesta kolmasosasta julkisesta taloudesta – käytännössä hyvinvointipalveluista. Siksi juuri kunta-palvelut ovat lähellä kaikkia. Niiden turvaamisen luulisi kiinnostavan poikkeuksellisen paljon, enemmän kuin joidenkin hellimän ”kuntaidentiteetin”. Identiteettikin on sitä myönteisempi mitä paremmin palvelujärjestelmä toimii.
Palveluiden kehittäminen yli kuntarajojen lukuisista selvityksistä huolimatta on jäänyt ohueksi. Kaupunkiseutusuunnitelma ja seudulliset strategiat olisivat kuitenkin tarjonneet jo uudistuksen tässä vaiheessa mahdollisuuden pureutua yhteen nivoutuneen seudun näköaloihin ja toimivuuteen.
Oulussakin ns. ”kauluskuntailmiö” odottaa ratkaisua, siis sitä milloin päästään resursseja tuhlaavasta kilpailusta yhteisten etujen maksimoimiseen.
Seudun yhteistyön kehittäminen on prosessi, jonka laajeneminen ja syveneminen on välttämättömyys. Tärkeää on löytää yhteinen tahtotila ja katsoa asioita seudun kokonaisuuden kannalta nykyisen kuntakohtaisuuden sijasta.
Kuntarakenneasioissa tarvitaan tietenkin pohdintaa ja pitkäjännitteisyyttä. Silti ei voi olla ihmettelemättä jopa sellaisia puheenvuoroja, joissa haluttu odottaa valtioneuvoston ohjeita. Odottihan edellinenkin hallitus jo uudistusprosessia käynnistäessään kuntien, varsinkin kaupunkiseutujen avauksia.
Vastuulliset kuntapäättäjät eivät tyydy puhumaan yhdestä koulupiiristä tai budjettivuodesta. Tyytyminen kolmen vuoden taloussuunnitelmakauteen osoittaa sekin lyhytjännitteisyyttä, näköalattomuutta.
Kuntauudistuksessa on kyse paljon enemmästä kuin palvelujen hiomisesta. Kansalaisia uhkaavat eriarvoistuminen, palvelujen saatavuus ja hajanaisuus. Silti kaupunginjohtaja Matti Pennasen mukaan ”pelättävissä on kolmesta neljään erilaista toimintamallia” (Kaleva, 21.10). Kuntien sopimusviidakko ei voi olla tavoite. Aaro Tiilikaisen väitöstutkimuksen (2007) mukaan kokonaisuus hallitaan vain kuntaliitoksilla tai Kainuun mallin kaltaisilla rakenteilla.
Meidän on yhdessä ymmärrettävä, että Oulu on sittenkin valtakunnallisesti ja kansainvälisesti pieni toimija, eikä kehitys ole taattu ilman yhteisiä erityisponnisteluja, ilman tulevaisuuden tekemistä.
Tarvitsemme elinkeinoelämän kehittymistä koska työllisyyskehityksestä lopulta riippuu palvelujenkin taso. Tästä ollaan kuntien kesken eniten yksimielisiä. Meillä on tarve ja edellytykset nykyistä tavoitteellisemmin ja yhteisesti ponnistella yritysten rinnalla toimivan huipputason koulutus-, tutkimus- ja tuotekehitysympäristön hyväksi. Tämä jos mikä edellyttää strategista yhteistyötä ja päätöksentekoa ja on vaikuttamista isoihin asioihin.
Kansallinen terveydenhuolto haastaa Oys:n, sen omistajakunnat. Lähivuosina Suomen yliopistollisten ja muiden erikoissairaaloiden välinen työnjako täsmentyy. Tarvitaan linjauksia, päätöksiä siitä tavoitteleeko Oys Pohjois-Suomen ”miljoona piirin” vastuun ohella merkittävää valtakunnallista roolia. Erikoistuuko ja pystyykö sairaala joillakin erityisvastuualueilla palvelemaan jopa koko maata vai panostaako se toiminnan laajenemiseen perusterveydenhuoltoon? Jääkö silloin enää sosiaali- ja terveystoimen yhteisten hoitoketjujen kehittäminen ja päätöksenteko kuntien asiaksi? Oys:n suuntavalinnoista riippuu myös hyvinvointialan yritystoiminnan syntyminen alueelle. On päättäjien, kuntien asia miten kehitämme ja suuntaamme Oys:n osaamista.
Haluemme korostaa sitä, että kaikkien kuntien toiminnassa on välttämätöntä käsitellä enemmän keskeisiä, yhteisiä asioita. Näin turvataan se, että seudun asukkaiden ei tarvitse asioidessaan, asuessaan ja työssä käydessään ajatella kuntarajoja – kuten jo nyt on periaatteessa tilanne.
Elinvoimainen, toiminta- ja kilpailukykyinen eheä kuntarakenne takaa parhaiten asukkaiden joustavan arjen ja työssä käynnin, kehityksen ja laadukkaat palvelut. Samalla taataan asukkaille ja päätöksentekijöille vaikutusmahdollisuudet entistäkin keskeisempiin asioihin.
Tässä henkilökohtaisessakin ihmettelyssä kysymme miksi Oulun toteutunut poikkeuksellinen kehitys ja sen turvaaminen ei riittävästi kiinnosta koko seutukuntaa. Jälleen kerran olisi uranuurtajan asema vallattavissa etenemällä nykyistä ja lainsäädännön minimiä pitemmälle. Pitäisikö sittenkin yrittää vielä uutta alueellisena hallintokokeiluna?"
Kalervo Ukkola, Oulun kaupungin kansliapäällikkö, kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän jäsen
(julkaistu Kalevassa: "Oulun seutu tarvitsee selkeämpiä näköaloja", puheenvuoroja 2007)
